» SuLaKe
» Annikki, Veikko ja sota
» » »Jatkuvasti paikattavien housujen arvoitus
![]() Suomenlinnan Lasten Kesäteatteri on vuodesta 2002 toiminut työryhmäpohjainen ammattiteatteriryhmä, jonka tuotannot on suunnattu ikäryhmälle 3-8 vuotiaat sekä tietenkin lasten vanhemmat. Tähän mennessä SuLaKe teatteri on tuottanut musiikkipitoiset näytelmät "Siilikuningas" sekä "Avaruussukeltaja", joita neljän kesän aikana on käynyt katsomassa reilut 10 000 katsojaa. Kaksi ensimmäistä toimintavuottaan teatteri esiintyi Hyvän Omantunnon Linnakkeen vajan luona tutulla kesäteatteripaikalla ja viimeiset kaksi kesää teatteri on esiintynyt Suomenlinnan Lelumuseon pihamaalla. SuLaKe teatterin tavoitteena on ollut tarjota intiimi teatteriesitys lapsille, joista yllättävän monet ovat saaneet kauttamme elämänsä ensimmäisen teatterikokemuksen. Läheinen kosketus yleisöön on syntynyt n 100 henkeä vetävän katsomon myötä ja siitä, että SuLaKe teatterin esitykset ovat olleet ja tulevat jatkossakin päiväsaikaan eli silloin kun teatterin vaativa yleisö on virkeimmillään.Molemmat SuLaKe teatterin tuotanot on voitu toteutettaa apurahojen turvin. Tuotantoja ovat tukeneet aiemmin Taiteen Keskustoimikunta, Näyttämötaidetoimikunta, Helsigin Kaupunki sekä Suomen Kulttuurirahasto. Apurahojen lisäksi kulut on pyritty kattamaan lipputuloilla ja talkootyöllä sekä järkevällä budejtoinnilla. Yksi teatterin perusajatuksista on, että SuLaKe tarjoaa vähintäänki kohtuullisen hintaisen elämyksen lapsiperheelle. Saamamme palautteen perusteella uskallamme sanoa tähän asti onnistuneemme tässä tavoitteessamme. SuLaKe teatterin näyttelijäkuntaa kuuluvat mm. Juha Kukkonen, Meri Nenonen, Aarni Kivinen, Susanna Anteroinen, Jukka Juolahti, Milka Ahlroth, Samu Loijas Jani Kiiskilä sekä Tarja Matilainen, lavastuksesta ovat vastanneet Kalle Nurminen ja Nina Jokinen, pukusuunnittelusta Niina Pasanen, musiikista Pekka Karjalainen ja graafikkona on toiminut Tiina Uusitalo. Näytelmien käsikirjoittajana ja ohjaajana on toiminut Jarmo Lampela.
|
|
Created on ... kesäkuu 18, 2007